Hyvinkään ratapiha, Hangon rata erkanee tässä Tampereen-Helsingin pääradasta.
Hyvinkään ratapiha Helsinkiin päin, ylikulkusillalta kuvattuna. Rautatietä Helsingistä Hämeenlinnaan alettiin suunnitella vuonna 1851 ja se valmistui vuonna 1862. Hyvinkäältä on päässyt junalla Helsinkiin alusta saakka eli vuodesta 1862.
Hanko-Hyvinkää-rata, Hyvinkään ratapihan ylikulkusillalta kuvattuna. Hyvinkää-Hanko-rata avattiin 1873. Hangon radan rakentamisen aikoihin keksittiin äänentoistolaite fonografi (1877) ja sen syrjäyttänyt gramofoni (1887-1960-luku). Menneisyydessä kaikki oli hitaampaa. Esimerkiksi 1800-luvun junat suunniteltiin kulkemaan vain 25 kilometriä tunnissa. Mutta hevosen keskinopeus oli vielä alhaisempi. Juna, auto ja polkupyörä ovat 1800-luvun keksintöjä ja sitä ennen liikuttiin maitse pääasiassa hevosella.
Ratsuja Hyvinkään metsässä. Nykyään hevosia käytetään melko vähän metsätöissä, mutta vielä 1950-luvulla hevonen oli metsätaloudessa tärkeä pöllien vetäjä. Keskiajan Euroopassa hevonen oli erittäin tärkeä kulkuväline. Keskiajan tekniikka rajoittui hevosten vetämiin vaunuihin ja keskiajan kalenteri oli epätarkka juliaaninen kalenteri, joka oli jäänyt jälkeen luonnollisista vuodenajoista. Euroopan katolisissa maissa siirryttiin tarkempaan nykyiseen kalenteriin vuonna 1582, mutta Suomessa vasta 1753.
Hevonen aitauksessaan. Nykyään hevosia kuljetetaan autoilla kaukaisiinkin kilpailuihin. Jotkut hevoset pääsevät matkustamaan jopa lentokoneen ruumassa toisille mantereille.
Auto vauhdissa.